Auringonpimennysreissu, joka muuttui revontulireissuksi

Pari päivää ennen auringonpimennystä minulta kysyttiin, haluaisinko lähteä katsomaan auringonpimennystä johonkin pilvettömään paikkaan mahdollisimman itään, missä pimennysprosentin pitäisi olla suurin. Suunnitelmissa oli lähteä torstai-iltana, metsästää revontulia, parkkeerata johonkin ja nukkua pari tuntia ja sitten suunnistaa kohti paikkaa, josta voisimme ihailla auringonpimennystä. Halusinko lähteä mukaan? NO TODELLAKIN!!

Olimme torstai-iltana ajelemassa kohti itää, kun yksi seurueestani huusi, että meidän on pakko pysähtyä heti ja mennä katsomaan revontulia. Ne olivatkin aivan järisyttävän uskomattomia. Revontulet tanssivat suoraan yläpuolellamme ainakin kolmena eri värinä, ja tuntui kuin ne olisivat pudonneet suoraan päällemme. Olo oli kuin scifi-elokuvassa, ja odottelimmekin, milloin ne alienit laskeutuvat maan päälle revontulen silmästä. Polvenikin meinasivat pettää alta... ja myöhemmin auton pimeydessä tirautin ilon kyyneleitä. Tuskin koskaan tulen kokemaan mitään vastaavanlaista.

Reissusta tulikin loppujen lopuksi paljon, paljon, PALJON uskomattomampi, kuin osasin odottaa. Annan kuvien puhua puolestani.

Revontulia - kuva ei tietenkään kerro paljon mitään.

Auringonnousu Vikin yllä.

Fjaðrárgljúfurin kanjoni, missä ihailimme kaikessa yksinäisyydessämme auringonpimennystä.

Yritin ottaa auringonpimennyksestä kuvaa mylarin läpi. Ei onnistunut.

Kanjoni pimennyksen valossa. Ihan kuin iltahämy, mutta paljon maagisempi.

Auringonpimennys(kö)?

Jökulsárlón - olen jo vakituinen vierailija.

Varjoleikkejä.

Vesi lentää kaaren läpi Víkin lähellä.

Jättimäiset aallot.

Lopulta reissun kohokohdaksi nousikin revontulet, eikä auringonpimennys. Auringonpimennyksiä kuitenkin tapahtuu säännöllisin väliajoin - sellaisia revontulia taas näkee ehkä kerran elämässään, jos on oikein onnekas.

I'm so happy.

Vesiputouksia ja Vatnajökull

Tapasin kaveriporukkani kanssa keskiviikkona pub quizissä kolme hollantilaista tyyppiä, joista kaksi oli viikon vierailulla täällä opiskelevan kaverinsa luona. Tuli puheeksi, että he olivat suuntaamassa Islannin itäosaan kohti Vatnajökullia perjantaina, ja kyselivät haluttaisiinko lähteä mukaan. Lopulta olin ainut kaveriporukastani, jolla oli vapaata tuona päivänä, mutta päätin lähteä mukaan silti. Vaihdossahan on tarkoitus tavata uusia ihmisiä ja elää mahdollisimman vapaasti ilman huolia, eikö?

Niinpä istahdin perjantaiaamuna noin kello 8.30 autoon kolmen hollantilaisen ja puolalaisen tytön kanssa ja ajoimme kohti Vatnajökullia, karkuun Reykjavikiin iskevää myrskyä.

Matkalla pysähdyimme ihastelemaan Seljalandsfoss- ja Skogafoss-nimisiä vesiputouksia, jotka ovat kauneimpia vesiputouksia, mitä olen nähnyt. Edes monta kertaa suurempi Gullfoss ei minun mielestäni vedä vertoja Seljalandsfossille ja Skogafossille. Tässä muutama kuva. :)

Seljalandsfoss.

Skogafoss. Huomaa ihmiset putouksen alla ja kalliolla oikeassa yläkulmassa.

Mustavalkoinen maisema.

Lopulta noin neljän tunnin (tai yli) ajelun jälkeen saavuimme Jökulsárlón-nimiselle glacier lagoonille, joka on tuttu myös muun muassa kahdesta Bond-elokuvasta. Se sijaitsee aivan Vatnajökullin kupeessa, ja on muodostunut vain noin viimeisen 60 vuoden sisällä Vatnajökullista tippuvan sulavan jään takia. Siinäkin näkee ilmastonlämpenemisen vaikutuksen.

Turistit aina joka paikassa...

Kato, eskimo.

Jääkimpaleet oli järkyttävän kokoisia.

Viimeinen vilkaisu järvelle.

Reissu oli loppujen lopuksi oikein onnistunut, ja onnistuimme välttämään suuren, pelätyn myrskynkin. Sain myös taas muistutuksen siitä, miksi tämä maa on niin ihana - yksinkertaisesti siksi, ettei ole olemassa toista samanlaista! :)

Snæfellsnes, Akranes ja revontulet

Vuokrasimme eilen tyttöporukalla auton ja suuntasimme kohti Snæfellsnesin niemimaata. Niemimaalta löytyy paljon kaikkea nähtävää, mm. Jules Vernen Matka maan keskipisteeseen -kirjasta tutuksi tullut Snæfellsjökull-tulivuori, sekä tietysti muitakin upeita vuoria, merimaisemia sekä Kirkjufellsfossi-vesiputous.

Parkkeerasimme autiotalon pihalle ja juoksimme merenrantaan ihailemaan maisemaa.

Aallot olivat järkyttävän suuria! (oik.)

Kirkko Búðirissa.

Hautausmaa, jolle kuulemma kaikki islantilaiset haluavat tulla haudatuksi.

Siinä se on! Snæfellsjökull!

Itseäni eniten tässä tulivuoressa kiehtoo se, että tulivuoren päällä on jäätikkö. Jotenkin sitä aina yhdistää tulivuoriin laavan ja lämmön, mutta tämänpä edelleen aktiivisen tulivuoren päälle on muodostunut jäätikkö. Kirkkaalla säällä tulivuoren voi myös nähdä Reykjavikista, yli 100 kilometrin päästä.

Aika jäätävä paikka piknikille.

Muutama turisti.

Hassuja kivimuodostelmia ja isot aallot.

Kirkjufellsfossi - expectations...

...reality.

Itse Kirkjufell.

Kirkjufellin ympäristöä.

Kohti auringonlaskua!

 Snæfellsnesin jälkeen ajattelimme vielä käydä kurkkaamassa, miltä lauantai-ilta näyttää Akranes-nimisessä kalastajakaupungissa (tai no, 6000 asukkaan kylässä). Kalan kyllä kaupungissa myös haistoi - vielä kaupungista poistumisen jälkeen haju tuntui leijuvan autossa.

Täällä haisee kala.

Akranesin majakka auringonlaskussa.

Oikea puoli...

...ja vasen puoli.

Humpsis. Sinne se aurinko katosi.

Auringonlaskun ihailun jälkeen kävimme Akranesissa ravintolassa syömässä, ja odottelimme pimeän tuloa. Ravintolassa törmäsin yhteen tuttuun suomalaisvaihtariin - tämä on todellakin pieni maa...

Kun tulimme ulos ravintolasta, näimme jo revontulien tanssivan taivaalla todella kirkkaina - hyppäsimme siis äkkiä autoon ja suuntasimme pois kaupungin valoista, kohti Þingvelliriä. Ajelimme vuorien sekaan keskelle ei mitään ja parkkeerasimme auton muiden revontulijahtaajien autojen viereen. Siihen mennessä revontulet olivat hieman haalistuneet, mutta noin viidentoista minuutin odottelun jälkeen ne alkoivat taas tanssia koko taivaan pituudelta. Revontulet olivatkin tällä kertaa kirkkaimmat, mitä olen nähnyt. Sitä näkyä olisi voinut ihastella monta tuntia. Sain niistä myös kuvan puhelimellani! :)

Autoreissu oli jälleen kerran täydellinen. Kunpa voisinkin vain ajella ympäri Islantia koko loppukevään!

P.S. Haluan vielä huomauttaa, että kuvissa ilma näyttää aivan täydelliseltä - joka paikassa kuitenkin tuuli aivan järkyttävän kovaa, ja kuvia ottaessa sormet meinasi napsahtaa kylmän takia irti. Täydellinen esimerkki gluggaveðurista!